Raaseporin ympäristötoimisto on käynnistänyt Raaseporinjoen ja sen edustan merialueen ekologisen tilan parantamiseen tähtäävän Raaseporinjoki-hankkeen. Hanke käynnistyi toden teolla syyskuussa, kun projektipäällikkö Minttu Peuraniemi aloitti työnsä.

- On innostavaa päästä työskentelemään hankkeessa, jossa pyritään konkreettisin keinoin parantamaan sisäsaaristomme tilaa, toteaa projektipäällikkö.

Peuraniemi on työskennellyt yli kymmenen vuotta vesienhoidon parissa läntisellä Uudellamaalla ja ollut Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n kautta mukana mm. kehittämässä ja toteuttamassa haja-asutuksen jätevesineuvontaa, edistämässä kalaston hoitoa ja hyödyntämistä vesistökunnostuksissa, sekä käynnistämässä valuma-aluekohtaista kunnostushanketta Siuntionjoella.

Rovaniemeltä, Suomen suurimpien jokien, Ounasjoen ja Kemijoen, varrelta kotoisin oleva Peuraniemi osaa innostua myös pienemmistä virroista.

- Pienetkin vesistöt ovat tärkeitä elinympäristöjä ja lisääntymisalueita pohjaeläimille, hyönteisille ja kaloille. Raaseporissa on uskomattoman hienot vesivarannot, innostuu retkeilyä ja liikuntaa harrastava projektipäällikkö ja jatkaa
- Saariston ja merialueen lisäksi raaseporilaisille luontoelämyksiä tarjoavat laajat metsämaat järvineen ja lammikoineen.

Raaseporinjoki-hankkeessa on varattu rahoitusta erityisesti maatalouden vesienhoitotoimenpiteisiin Raaseporinjoen valuma-alueella.

- Itsekin valuma-alueella asuvana katson, että jokainen voi tuoda kortensa kekoon paremman ympäristön puolesta. Tehtäväni hankkeen projektipäällikkönä on auttaa maanomistajia ja viljelijöitä löytämään ja toteuttamaan tilalleen sopivat vesienhoitotoimet. Työtä helpottaa, että hankkeessa on kerrankin rahoitusta myös toimenpiteiden toteuttamista varten.

Yhteystiedot:
Projektipäällikkö Minttu Peuraniemi
019-289 2270
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Twitter: @peuraniemimint

Hankkeen verkkosivut: www.raasepori.fi/raaseporinjoki
Hankkeen Facebook-ryhmä: https://www.facebook.com/groups/2170471003275517/

Like it? Share it!