Veijo Baltzar aloitti kirjailijanuransa romaanilla "Polttava tie" vuonna 1968 ja on siitä lähtien ollut Suomen johtava mustalaiskirjailija. "Polttava tie" oli Suomessa ensimmäinen romaani, jossa mustalaisyhteisön jäsen raotti salatun heimokulttuurin maailmaa. Sittemmin Veijo Baltzar on käsitellyt mustalaiskulttuuria ja sen suhdetta valtaväestöön lukuisissa kaunokirjallisissa teoksissa, runoissa, näytelmissä, libretoissa sekä elokuvakäsikirjoituksissa.

Vahva mustalaisidentiteetti ja kulttuurillinen pohja sekä valtaväestön kulttuurin syvällinen tuntemus ovat avanneet Baltzarille vahvoja ja kriittisiä näköaloja molempiin maailmoihin. Romaani- ja draamateoksillaan Baltzar on valottanut suomalaisille lukijoille romanikulttuurin maailmaa ja toiminut tärkeänä välittäjänä romani- ja valtakulttuurin välillä. Tämä, sekä 40 vuotta kestänyt taiteilijanura toimivat perusteina Tammi Kustannusyhtiön Veijo Baltzarille myöntämälle Mikael Agricola-mitalille syyskuussa 2008 hänen viimeisimmän romaaninsa "Sodassa ja rakkaudessa" julkaisun yhteydessä. "Sodassa ja rakkaudessa" kertoo koskettavan tarinan mustalaisista toisen  maailmansodan jaloissa.

Baltzar perusti Kansainvälisen Romanikirjailijaliiton vuonna 2002, jonka puheenjohtajaksi hänet valittiin. Hän on ohjannut useita teatteriesityksiä ja toiminut opettajana Teatterikorkeakoulussa. Kirjailija tekee myös aktiivisesti kuvataidetta.

Muut teokset

<-Takaisin

Like it? Share it!